Henkilötietojen suoja

Faktatietoja EU:sta 15-01-2024

Henkilötietojen suoja ja yksityiselämän kunnioittaminen ovat eurooppalaisia perusoikeuksia. Euroopan parlamentti on aina korostanut tarvetta säilyttää tasapaino turvallisuuden lisäämisen sekä ihmisoikeuksien, tietosuojan ja yksityisyyden turvaamisen välillä. EU:n uudet tietosuojasäännöt, joilla lujitetaan kansalaisten oikeuksia ja yksinkertaistetaan yrityksiin sovellettavia sääntöjä digitaalisella aikakaudella, tulivat voimaan toukokuussa 2018. Euroopan parlamentille tehdyt tutkimukset osoittavat, että tietovirtojen sääntelyyn liittyvä EU:n lainsäädäntö tuo Euroopan unionin bruttokansantuotteeseen vuosittain 51,6 miljardia euroa. Pegasus-ohjelman ja vastaavien vakoiluohjelmien käyttöä selvittävälle Euroopan parlamentille tutkintavaliokunnalle (PEGA) tehty tutkimus vahvistaa tietosuojan merkityksen demokratian ja yksilöiden vapauksien puolustamisessa EU:ssa.