Tervehdyssanat

Presentation of the Committee on Industry, Research and Energy by its Chair Jerzy Buzek.
Interview with Jerzy Buzek - ITRE chair © European Parliament
Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) yleisenä tavoitteena on uudelleen teollistuminen. Se keskittyy työssään neljään ensisijaiseen alaan.

Ensinnäkin valiokuntamme on varmistettava, että EU:n oikeudellinen ja taloudellinen toimintaympäristö mahdollistaa Euroopan teollisuussektorin innovatiivisuuden lisäämisen. Tämä edellyttää EU:n tutkimus- ja kehittämis- sekä koulutusohjelmien mukauttamista ja niiden hyödyntämistä käytännössä, jotta voidaan vastata tehokkaasti teollisuuden todellisiin tarpeisiin.

Toiseksi EU:n toimien on vauhditettava Euroopan pienten ja keskisuurten yritysten kehitystä ja kasvua. Pyrkimyksissä vahvistaa näitä yrityksiä on kyse paitsi rahoituksesta myös tutkimusohjelmien avoimuudesta, osaamisen kehittämisohjelmista ja verolainsäädännöstä.

Kolmanneksi pidämme ensisijaisena todellisten eurooppalaisten digitaalimarkkinoiden luomista. Eurooppalaisten markkinoiden mittakaavaedut voivat pienentää kustannuksia ja kannustaa Euroopan yrityksiä innovatiivisuuteen. Sekä oma valiokuntamme että parlamentti kokonaisuudessaan voivat osoittaa toimineensa erittäin hyvin tässä asiassa – ja haluamme edetä vielä pidemmälle ja saada aikaan uutta lainsäädäntöä.

Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että pidämme EU:n yhteisen energiapolitiikan koko potentiaalin hyödyntämistä ensiarvoisena. Vain energiahuollon turvaaminen voi tehdä Euroopan taloudesta kansainvälisesti kilpailukykyisen ja estää talouden taantumisen.

Tavoitteenamme on saattaa Euroopan talous takaisin kasvu-uralle ja tehdä tämä kestävällä tavalla. Haluamme tehdä Euroopasta paremman paikan asua ja elää.