Kaupunkien asema koheesiopolitiikassa vuosina 2014‒2020

Tutkimus 14-08-2014

Kaupunkialueet ovat merkittävä tekijä aluekehityksessä. Ohjelmakauden 2007‒2013 aikana kaupunkien ja kaupunkialueiden osallistuminen tapahtui pääasiassa hanketasolla. Ohjelmakauden 2014‒2020 koheesiopolitiikalla vahvistetaan kaupunkialueiden asemaa. Käytännössä kaupunkien asema vaikuttaa kuitenkin säilyvän edelleen samantasoisena. Koska ohjelmasuunnitteluvaihe on jo lähes päättynyt, uusien ohjelmien suunnitteluun voidaan vaikuttaa enää rajoitetusti. Seuraava mahdollisuus sisällyttää kaupungit mukaan on osana kumppanuuksia ohjelmakauden aikana.